Vastine Turun Sanomissa

Ohessa vastaukseni Leo lindstedille:

 

Niko Aaltonen vastaa
 
Leo Lindstedt ihmetteli TS:n mielipidepalstalla 17.5.2012 miksen ottanut kantaa Turun eteläisten saarten ja mantereen liikenneyhteyskolumnin yhteydessä myös joukko- ja kevyen liikenteen kehittämiseen, suojateiden turvallisuuteen ja lopetti kirjoituksen lauseeseen: ”Vaan kotoa töihin ja töistä kotiin omalla autolla ja useimmiten yksin mahdollisimman nopeasti”.
 
Kiitokset Lindstedtille palautteesta ja hyvästä huomiosta. Aiheet ovat niin laajoja ja monitahoisia, että kaikkia asioita ei mahdu käsittelemään samassa yhteydessä. Tulen kirjoittamaan jatkossa näistäkin aiheista erillisiä kirjoituksia.
 
Yksi argumenttini sillan puolesta tunnelia vastaan on luonnollisesti joukko- ja kevytliikenne. Tunneliin ei voi pyöräilijöitä päästää ja joukkoliikenteenkin kannalta silta on tunnelia parempi vaihtoehto. Sillan päihin voi sijoittaa pysäkit, mutta pysäkitön tunneli lähtee laskeutumaan maan alle jo paljon ennen rantaa, jotta saavutetaan turvallinen laskukaltevuus. Sataman alittavassa yhteysvaihtoehdossa liikenne pitää viedä vielä sataman toimintojen alitse ja ottaa ylös vasta Pansiontielle.
 
Lisäksi saarten toinen yhteys vähentää Martinmäen alueen läpiajoliikennettä ja parantaa näin ollen alueen liikenneturvallisuutta ja viihtyisyyttä.
 
Itse käytän päivittäin työmatkoihin joukkoliikennettä ja olen valintaani tyytyväinen. Joukkoliikenteen kehittäminen liikennemuotona on välttämätöntä ja samalla joukkoliikenne on tehokas keino vähentää liikenteen ruuhkautumista. Jalankulkuturvallisuuden parantamisesta löytyy allekirjoittaneelta valtuustoaloitteita mm. vuodelta 2011.
 
Hyvät ja sujuvat liikenneyhteydet pitää järjestää niin pyörällä, kävellen, bussilla kuin yksityisautollakin matkustaville.
 
Niko Aaltonen
Kaupunginvaltuutettu (kok)
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan jäsen
 
Julkaistu kohteessa Yleistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Uusimmat blogissa