Mitä voimme oppia tamperelaisilta?

Turun kaupunginhallitus vieraili 8.8. Tampereella, joka kasvaa ja investoi voimakkaasti uuteen kasvuun. Päivän ohjelma sisälsi tutustumisen keskeisiin kaupunkikehityshankkeisiin.

Viime vuosina on valmistunut uusien asuinalueiden lisäksi esimerkiksi rantatunneli, joka mahdollisti Ranta-Tampellan alueelle merkittävästi uutta asuinrakentamista. Kaupungin yksi matkailuvaltti on 25-kerroksinen tornihotelli.

Tampereen käynnissä olevia suurhankkeita ovat muun muassa raitiotie ja kansi- ja areenahanke.

Kansi- ja areenahanke sisältää monitoimiareenan jopa 15 000 hengen yleisöjen urheilu- ja kulttuuritapahtumiin sekä rautateiden ylle rakennettavan kannen, johon sijoittuu 100 metrin korkuisia tornitaloja asumis-, hotelli-, liike- ja toimistotiloineen.

Turulla on hankesalkussa monia hyviä verrokkeja: syksyllä päätetään Turun joukkoliikenteen kehittämisestä ja käynnissä olevaan Ratapiha-hankkeeseen sisältyy vastaavia toimintoja kuin Tampereen kansi- ja areenahankkeeseen. Sokerina pohjalla on Kupittaalle ja Itäharjulle sijoittuva Turun Tiedepuisto-kärkihanke, jonka tavoitteena on miljoona kerrosneliötä uutta rakentamista.

Kotikaupunkimme tarkoitukseksi ei ole syytä asettaa muiden kaupunkien imitoimista erilaisissa hankkeissa. On ensinnäkin syytä pitää mielessä, että investoinnit vaikuttavat pitkällä aikavälillä kaupunkien taloustasapainoon. Toisekseen kaupunkien vertailussa on hyvä muistaa, millainen historiallinen ja ainutlaatuinen miljöö jokivarsineen ja linnoineen meillä turkulaisilla on käsissämme.

Se, mistä voimme ottaa tamperelaisilta opiksi on poliittinen kulttuuri, jossa päätöksiä syntyy ja hankkeiden edistämisessä ryhdytään ripeästi tuumasta toimeen.

Raitiotien rakentamispäätös tehtiin Tampereella vuonna 2016 ja toteuttamismallina on yhteisvastuullinen allianssi, joka on taannut ainakin tähän saakka työn etenemisen budjetissa ja aikataulussa. Kansi- ja areenahankkeen asemakaavan tamperelaiset saivat valmiiksi vuodessa.

Kaupunkilaisten ja varsinkin päätöksentekijöiksi valittujen positiivinen suhtautuminen uusiin ideoihin houkuttelee yritystoimintaa ja investointeja, sekä sitä myöden työpaikkoja ja uusia asukkaita. Kasvu on parhaimmillaan jatkuvaa liikettä. Kasvun perustana on poliittinen linja, joka perustuu rohkeuteen ja ennustettavuuteen.

Sini Ruohonen

kaupunginhallituksen jäsen (kok)

Niko Aaltonen

kaupunginhallituksen jäsen (kok)

Julkaistu kohteessa Yleistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Uusimmat blogissa