Aamuset-lehden kirjoitus:
Kampus tuo uuden alun Kupittaalle
Aamuset-lehti kirjoitti 2.11.2011 Kupittaan kampus-hankkeen mahdollisuuksista ja haasteista. Hanke on Suomenkin mittakaavassa merkittävä ja tällöin hankkeen suunnittelussa pitää todella olla riittävästi ennakkoluulottomuutta ja uusia visioita. Nyt tehdään tulevaisuuden oppimisympäristöä.
Hankkeen eteenpäin vieminen tukee samalla koko Kupittaan alueen kehittymistä yhdeksi Suomen johtavista koulutus ja osaamiskeskittymistä, tällöin on syytä miettiä kokonaisuutta luovasti. Kupittaan alue ja erityisesti kampuksen paikaksi kaavailtu Untamonkadun ja ICT-talon välinen tyhjä tontti on luonteva paikka selvittää myös kerroskorkeudelta nykyrakennuksia korkeampi rakentamisvaihtoehto. Tuleeko tästä maamerkki ja portti Turkuun moottoritietä pitkin saapuville!
Kupittaan alueen kehittäminen on ollut viime vuodet jäissä. Kampushanke ja alueelle suunniteltu palloiluhalli tuovat alueelle merkittävää uutta elinvoimaa ja draivia.
Kampushankkeen yhteydessä on syytä selvittää erityisen huolellisesti liikenteelliset kysymykset. Kampus, palloiluhallit ja Kupittaanpuiston reunalle parhaillaan rakentuva asuinkokonaisuus edellyttävät koko alueen liikenne- ja pysäköintisuunnitelmien huolellista suunnittelua. Alueella asuvien, työskentelevien ja opiskelevien liikkuminen on oltava sujuvaa ja alueen saavutettavuutta on parannettava myös joukkoliikenteen ja polkupyöräilyn osalta.
Uudet tilat pitää suunnitella joustaviksi ja nykyajan opetustapoja tukeviksi. Laadukas ja työelämän tarpeita vastaava koulutus sitouttaa osaajat alueeseen aivovuotoa estävästi. Monien yritysten sijainti alueella tuo lisäksi työelämäyhteydet luontevasti lähemmäksi arkipäivää.
Niko Aaltonen
Kaupunginvaltuutettu (kok)

Vastaa