16.9.2008 Mielipidekirjoitus

Ohessa joukkoliikenne- ja lapsiperheaiheinen mielipidekirjoitukseni tämän päivän Turun Sanomista.

LASTENVAUNUILLA ILMAISEKSI

 

Nimimerkki: ”ei kellekään erityisetuja” vaati Turun Sanomien mielipidepalstalla 14.9.2008 kaikkia joukkoliikenteen käyttäjiä maksamaan itse matkansa ja kertoi itse maksaneensa aina itsensä ja vaununsa.

 

Turun kaupunki on päättänyt, että lastenvaunujen kanssa matkustaminen Turun joukkoliikenteessä on  ilmaista. Tämä on ennen kaikkea turvallisuus- ja aikakysymys. Harva vanhempi haluaa jättää lapsensa vaunuihin yksin ihmisiä täynnä olevan bussin keski- tai takaosaan vieraiden ihmisten keskelle ja lähteä maksamaan matkaa auton etuosaan. Toisaalta, jos näin toimittaisiin pitäisi auton monen mielestä olla pysäkillä se aika jona maksu tapahtuu, jotta ei ole vaaraa vaunujen  liukumisesta tai kaatumisesta.

 

Mikäli lastenvaunujen kanssa matkustava kiinnitäisi vaunut huolellisesti, lukitsisi pyörät ja  kävisi maksamassa matkan bussin etuosassa tähän menisi jonkun verran aikaa, jonka bussi ja muut matkustajat odottaisivat pysäkillä. Tämä on taas väärin muita matkustajia kohtaan, koska keskeisin asia, joka vaikuttaa joukkoliikenteen houkuttelevuuteen on matka-aika suhteessa yksityisautoilun viemään aikaan. Matka-aika on taas väistämättä jo nyt huonontunut keskustan ruuhkautumisen myötä.

 

Yksi ratkaisuvaihtoehto ongelmaan on toki asentaa rahastuslaitteet bussin keski- ja/tai takaosaan, mutta tämä kustannus on niin suuri, ettei sitä tässä tilanteessa kannata edes harkita.

 

Lopetetaan lastenvaunujen ilmaismatkojen kadehtiminen ja suodaan tämä erittäin järkevä ja toimiva etu turkulaisille lapsiperheille.

 

Niko Aaltonen

Joukkoliikennepäättäjä, bussinkäyttäjä ja vaunuikäisen Camillan isä

Julkaistu kohteessa Yleistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Uusimmat blogissa