Aamuset lehdessä keskiviikkona ollut kirjoitukseni.
Turun talous terveeksi
Turun kaupungin talous on tällä hetkellä haastavassa tilanteessa. Kaupungin menot ovat olleet jo muutaman vuoden peräkkäin selvästi suurempia kuin tulot. Jokainen ymmärtää kaupunkilaisjärjellä ajateltunakin, ettei näin voida jatkaa loputtomiin. Varsinkin kun talousnäkymien päällä on yhä tummempia pilviä.
Turku voi palvella asukkaitaan hyvin ja pitkäjänteisesti vain, jos kaupungin talous on tasapainossa.
Yksi keino talouden tasapainottamiseen on palvelujen tuotannon ja tilaamisen erottaminen toisistaan sekä tähän liittyvä palvelujen laajempi hankinta kaupungin oman organisaation ulkopuolisilta palveluntuottajilta.
Palveluja käyttävälle kuntalaiselle ei ole oleellista se, kuka palvelut tuottaa, vaan se että palvelu on hyvää ja laadukasta. Tässä mallissa kuntalainen voi valita itse, palveluseteliä käyttämällä, mitä palveluntuottajaa käyttää.
Turun nykyinen palvelutuotanto on hyvin laajaa. Kaupungilla on palveluksessaan pätevää ja osaavaa henkilökuntaa. Mutta voiko kaupunki todellakin omata palvelutuotannon huippuosaamista koko skaalan leveydeltä vaikkapa ruokapalveluista aina viherlaitokseen asti? Yksityisellä puolella yritykset pyrkivät karsimaan rönsyjä ja keskittymään korkeintaan pariin kolmeen ydinsektoriin, joissa niillä on paras osaaminen ja kustannustehokkuus.
Turun on nyt oleellista keskittyä hoitamaan hyvin todelliset ydintoiminnot, joissa kaupunki on suvereeni osaaja ja joiden palveluita ei ole luontevasti saatavissa vapailta markkinoilta.
Niko Aaltonen
Kokoomuksen Turun aluejärjestön varapuheenjohtaja

Vastaa