12.10.2011 Hallitusohjelman AMK-kuviot

Ohessa aihetta käsittelevä kolumni Turun Sanomista.

 

Suomi osaavimmaksi kansakunnaksi
Maan hallitusohjelman tavoitteena on nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä, mutta tämän hyvän tavoitteen toimeenpanon keinoista vallitsee vielä varsin suuri epätietoisuus. Hallitusohjelmaan kirjattu ammattikorkeakoulujen 51 miljoonan euron säästötavoite on sinällään siedettävä ja ymmärrettävä tässä valtion haastavassa taloudellisessa tilanteessa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on kuitenkin yhdessä sivistyspoliittisen ministeriryhmän kanssa lähtenyt toteuttamaan 126 miljoonan euron vähennystä vedoten kuntaosuuteen, jota ei kuitenkaan hallitusohjelman mukaan ole vuonna 2015. Lainsäädännön uusimisen vuoksi ammattikorkeakoulujen perusrahoitus siirtyy kokonaan valtiolle vuoden 2014 alusta alkaen. Tämän menojen vähennystarpeen perusteella on johdettu ammattikorkeakoulusektorille 2200 aloituspaikan leikkaustarve.
Opetus- ja kulttuuriministeriö vaatii Turun ammattikorkeakoulun palveluiden tuottamisen ja johtamisen sekä muotoilun ja musiikin koulutusohjelmien lopettamisia. Lisäksi tekniikan ja liikenteen alalta tulisi vähentää 40 aloituspaikkaa. Tämä tarkoittaa lähes joka kymmenennen aloituspaikan menetystä, mikä vastaa valtakunnallista vähennysten keskiarvoa. Parhaiten kohdellaan Suurmetropolialueen ammattikorkeakouluja.
Ministeriö perustelee leikkaustarvetta alueellisesti ennakoidulla työvoiman tarpeella ja nuorten ikäluokan kehityksellä. Varsinais-Suomen liitto on osallistunut tähän ennakointityöhön. VATTin ennakointien mukaan korkea-asteelle siirtyvien 19-21-vuotiaiden ikäluokka tulee olemaan vuonna 2016 Varsinais-Suomessa 99,2 prosenttia vuoden 2009 tasosta. Väestökehitys ei siis näyttäisi tukevan näin suurta aloituspaikkojen leikkausta Turun ammattikorkeakoulussa.
Valtion menojen säästötavoitteet ovat ymmärrettävä syy, mutta hallitusohjelman toimeenpanoon liittyy paljon selittämättömiä seikkoja, joihin opetusministeri tai opetusministeriön virkamiehetkään eivät ole oikein pystyneet antamaan selvää vastausta. Ratkaisuja rahoituksen vähenemiseen on kuitenkin löydettävä paikallisella tasolla.
Valtion rahoituksen pieneneminen on jo johtanut Turun ammattikorkeakoulussa vahvaan pyrkimyksiin lisätä täydennyskoulutuksen, palvelutoiminnan sekä tutkimus- ja kehitystyön ulkoista rahoitusta, mikä edellyttää opettajien ja muun henkilökunnan työtehtävien selvää muutosta. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee Turun ammattikorkeakoulun pyrkimystä kytkeä kaikkiin työelämälle tuotettaviin tutkimus-, kehitys- ja innovaatio- tai palvelutuotteisiin myös opiskelijoiden opintoihin liittyviä osia. 
Samaa tavoitetta vahvistaa myös se, että hallitusohjelman mukaan ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan osuutta niiden rahoituksesta vahvistetaan nykyisestä.
Niko Aaltonen
Turun ammattikorkeakoulun valtuuskunnan puheenjohtaja
Turun kaupunginvaltuuston jäsen
 
Julkaistu kohteessa Yleistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Uusimmat blogissa