16.5.2008 Vaalivoitto

Tradenomiliiton valtakunnallisten valtuustovaalien tulos julkistettiin tänään.

Turun Seudun Tradenomit saivat valtuustoon neljä paikkaa ja oma äänimääräni melkein nelinkertaistui.

Kaikenkaikkiaan oma vaalirenkaamme sai 16 paikkaa. Tästä on hyvä jatkaa liiton kehittämistä seuraavat kolme vuotta.

Nöyrät kiitokset kaikille äänestäjille ja vaaleissa auttaneille!

 

TRAL:N VALTUUSTOVAALIEN 2008 TULOKSET

Akavan viidenneksi suurimmaksi liitoksi nousseen Tradenomiliitto TRAL ry:n valtuustovaalit toteutettiin toista kertaa täysin sähköisenä Itella Oyj:n toimittaman vaalisovelluksen avulla.

TRAL:n valtuustovaaleissa oli 46 ehdokasta seitsemästä valitsijayhdistyksestä. Äänestäminen tapahtui pelkästään sähköisesti internetin kautta. Äänestysaika päättyi 16.5.2008, aikaa äänestämiseen oli yhteensä vajaa kuukausi. Sähköinen vaalijärjestelmä nopeutti ja helpotti vaaleihin liittyvää hallinnollista työtä merkittävästi. Vaalitulos vahvistettiin 30 minuuttia äänestysajan päättymisen jälkeen.

– Meillä on hyviä kokemuksia sähköisestä äänestyksestä. Jo edelliset valtuustovaalimme järjestettiin pelkästään sähköisenä vaalina. Jäsenkuntamme on nuorta ja internetissä äänestäminen on heille helppoa, TRAL:n palvelupäällikkö Meli Eriksson sanoo.

Valtuusto käyttää Tradenomiliitto TRAL ry:n ylintä päätösvaltaa. Valtuustoon kuuluu 30 jäsentä, joista viisi on opiskelijajäseniä. Valtuuston jäsenet valitaan jäsenvaalilla jatkossa kolmen vuoden välein.

TRAL:n valtuustovaalien tulokset

Vaaleissa valittu valtuusto aloittaa kolmivuotisen kautensa heti vaalituloksen julistamisen jälkeen. Uusi valtuusto järjestäytyy myöhemmin tänä vuonna. Valtuusto valitsee syyskokouksessaan TRAL:lle uuden hallituksen, joka aloittaa työnsä tammikuussa 2009.

TRAL:n valtuustoon tulivat valituiksi: Westman Heidi, Aaltonen Niko, Anttila Lauri, Laitila Sari, Rytky Tiina, Kivelä Annemari, Selin Jaakko, Lavikka Saara, Kiuru Petra, Vähämäki Veli, Partanen Markku, Mäkinen Elina, Lindeman Elina, Vainio-Paananen Paula, Rossi Suvi, Makkonen Juha, Sallanmaa Juhani, Ravantti Laura, Paananen Janne, Hollanti Jarmo, Rämö Tero, Jarmas Tapani, Roine Erja-Maija, Lanamäki Ari ja Keränen Riku.

Opiskelijajäseninä valtuustossa seuraavalla kaudella toimivat Karikoski Kreetta Oulusta, Kuusisto Veikka Mikkelistä, Paananen Tapio Helsingistä, Pernu Paula Turusta ja Suomalainen Milla Helsingistä.

Opiskelijajäsenet valtuustoon nimittää Tradenomiopiskelijaliitto TROL ry, joka on TRAL:n opiskelijajärjestö.

Lisätietoja:
Tradenomiliitto TRAL ry
Meli Eriksson
palvelupäällikkö
p. 040-820 0995

Julkaistu kohteessa Yleistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Uusimmat blogissa