Kävellessään lauantaina illan suussa Turun keskustassa tulee helposti ihmetelleeksi keskustan tyhjyyttä. Sama tunne tulee vastaan väistämättä myös sunnuntaisin ja pyhäpäivinä.
Parasta Turussa on kaupungin elävyys, kaupat, kahvilat, ravintolat ja laaja tapahtumatarjonta. Turku herää eloon erilaisten tapahtumien aikana aivan uudella tavalla. Hyvinä esimerkkeinä voi mainita mm: Keskiaikaiset markkinat, DBTL, Heikin markkinat, Silakkamarkkinat jne. Ongelmana onkin autius muina aikoina. Meille turkulaisille ja kaupungissamme vieraileville turisteille olisi mukavaa löytää enemmän virikkeitä myös tavallisiin syksyn ja kevään viikonloppuihin.
Kokeilemisen arvoisia asioita voisivat olla vaikka kerran kuussa järjestettävät taidemarkkinat, joissa taiteilijat voivat myydä tuotteitaan tai luistinradan tuominen talviaikaan esim. autiolle Varvintorille. Ainakin Tukholmassa ja Keski-Euroopan kaupungeissa tällaiselle pikkuradalle riittää väkeä.
Keskustan elävöittäminen koostuu monista asioista ja muuttuu haasteellisemmaksi koko ajan. Uusia automarketteja ja kauppakeskuksia valmistuu jatkuvasti kaupungin rajan molemmin puolin ja tästä seuraa yhä pahempi kilpailutilanne keskustan liikkeiden kannalta. Keskustan ehdoton valtti on monipuolinen ja yksilöllinen palvelutarjonta sekä helppo saavutettavuus kävellen, pyörällä tai joukkoliikennettä käyttäen. Autolla tuleminen menee jo hieman hankalammaksi.
Keskusta koetaan iltaisin ja viikonloppuisin myös jossain määrin turvattomaksi. Tähän saadaan apua lisääntyvästä vilkkaudesta, riittävästä katuvalaistuksesta ja ulkoalueiden hyvästä hoidosta. Tämä kaikki luo kaupunkiin turvallisuuden- ja viihtyisyyden tunnetta. Keskikaupungista pitää tehdä siisti ja houkutteleva, kaikkien turkulaisten oma ”olohuone”, johon on helppo tulla.
Niko Aaltonen

Vastaa