Onko matkakeskushankkeella tarvetta ja mahdollisuuksia?
Matkakeskuksen mahdollisuudet
Turkulainen kirjoitti 15.8.2012 Turun matkakeskushankkeen uudesta noususta keskusteluun. Nyt onkin syytä pohtia olisiko matkakeskuksen toteutumiselle edellytykset jo lähitulevaisuudessa?
Oleelliset asiat, jotka puhuvat matkakeskuksen ja kokonaisuudessaan joukkoliikenteen kehittämisen puolesta ovat: eri liikennemuotojen välisen siirtymisen helpottaminen, ihmisten kasvava ympäristötietoisuus ja Turun kaupungin tavoite lisätä joukkoliikenteen käyttäjämääriä.
Matkakeskus tuo toteutuessaan uuden ison elementin Turun keskustan tuntumaan. Matkakeskuksen idea helposta siirtymisestä liikennevälineistä toiseen on joukkoliikenteen käyttäjämäärien kasvun ehdoton edellytys. Matkakeskuksen pitää sitoa toisiinsa niin henkilöauto- juna-, kuin erityyppinen bussiliikennekin. Suunnitelmaan pitää vielä voida tarvittaessa yhdistää seudullisen pikaraitiotien keskusasema.
Moni on kysynyt allekirjoittaneelta onko matkakeskukselle todellista tarvetta ja käyttöä. Tähän voi todeta, että kokonaisuus ratkaisee. Eurooppalaisissa kaupungeissa olen vieraillut matkakeskuksissa, joiden yhteyteen tai välittömään läheisyyteen on rakennettu kunnan tai aluehallinnon virastoja, yritysten toimitiloja ja asuntoja. Tällöin myös alueen uudet työpaikat ja asukkaat tuovat uusia käyttäjiä eri liikennevälineisiin. Onhan tällöin matka työpaikalle muulla kuin henkilöautolla aito mahdollisuus. Matkakeskuksen alueesta muodostuu näin ollen Helsingin Kampin tyyppinen alue, jossa myös asumisella on vetovoimaa erinomaisten palvelujen ja hyvien yhteyksien ansiosta.
Turku tarvitsee Matkakeskushankkeeseen kumppanin jo suunnitteluvaiheessa, koska kaupungilla ei ole yksin taloudellisia resursseja viedä hanketta loppuun ja toisaalta kaupungin ei kuulu omistaa kaupungin ulkopuolisten toimijoiden käyttämiä tiloja vaan ainoastaan luoda mahdollisuuksia. Tällainen kumppani voisi olla eläkevakuutusyhtiö tai rakentajan ja sijoittajan yhteenliittymä. Kiinnostuneita sijoittajia löytyy varmasti useita Suomesta ja ulkomailta. Jos kaupunki operoi hankkeessa vain yksinään, niin hanke helposti viivästyy entisestään ja asemakaava reunaehtoineen ei välttämättä edes kiinnosta sijoittajia vaikka paperilla hyvältä näyttääkin.
Turun pitää kehittyä maakuntamme keskuskaupunkina ja Turkuun pitää luoda uusia kiinnostavia toimintoja. Tässä on taatusti pikaisen pohdinnan arvoinen hanke, jolle pitää tehdä realistinen toteutusaikataulu ja etsiä oikeat toteutuskumppanit.
Niko Aaltonen
Kaupunginvaltuutettu (kok)
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan jäsen
Ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsen
Turku
Vastaa