25.9.2008 AMK-opiskelijoille oma terveysasema

Turun Sanomat kertoi tänään turkulaisten AMK-opiskelijoiden saavan oman terveysaseman.

Asiasta tehtiin päätös eilisessä Terveyslautakunnan kokouksessa. Hieno juttu, vaikka kyllä päätös olisi saanut tulla vauhdikkaammin. Olin Turun AMK:n opiskelijakunnan toiminnassa 1990-luvun lopulla ja oma terveysasema oli esillä jo silloin.

Kirjoitin aiheesta mm. opiskelijakunnan lehteen vuonna 1999. Asiasta pidettiin myös palaveri terveystoimen kanssa, mutta johonkin byrokratian kiemuroihin hanke jäi. Sittemmin asiasta on tehnyt valtuustoaloitteen mm. Samuli Lintula ja nyt viime vuosina Turun AMK:n opiskelijakunta on vienyt hanketta ponnekkaasti eteenpäin.

Opiskelijoiden terveydenhuolto on tähän asti ollut hajallaan ja terveydenhoitajan päivystys on saattanut olla vaikka kahtena päivänä viikossa parisen tuntia ja lääkäri tavattavissa kerran viikossa. Mikäli henkilökunta on ollut sairaana tai koulutuksessa on päivystykset monesti peruttu.

Uusi malli takaa palveluiden takuuvarman saatavuuden yhdessä pisteessä ja helpottaa varmasti myös terveydenhoitajien, lääkärien ja psykologien yhteistyötä.

Tämä päätös on hyvä esimerkki siitä, ettei kannata luovuttaa vaikka joku asia ei heti menisikään byrokratian rattaissa eteenpäin. Painetta vaan päälle ja peräänantamatomuutta (-;

Niko

Julkaistu kohteessa Yleistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Uusimmat blogissa