Ohessa vastineeni TS:ssa olleeseen kirjoitukseen:
Täydellistä yhteysvaihtoehtoa ei enää ole
Risto Villa ja Ralf Rehnberg kirjoittivat Turun Sanomien mielipidepalstalla 21.6. Hirvensalon toisen tieyhteyden tulevan väärään paikkaan. Kirjoittajat ovat oikeassa siinä, ettei realistista, ongelmatonta, kaikkia ruuhkia poistavaa ja kaikkia tahoja miellyttävää vaihtoehtoa enää ole. Suurin osa saarten asioinnista suuntautuu ruutukaavan suuntaan. Tätä ongelmaa ei kokonaan voi poistaa mikään selvitetty yhteys.
Hirvensalon osayleiskaavatyössä silta on osoitettu välille Sorttamäki–Uittamo. Koska siltavaihtoehtoa kritisoitiin, selvitettiin jatkotyössä ratkaisuksi myös tunneliratkaisuja. Tutkittuja vaihtoehtoja olivat mm. Hirvensalon pohjoisosasta satamaan ja Suikkilantielle johtavat tunnelit. Näiden tunnelivaihtoehtojen kustannukset olivat: Hirvensalo–satama 130–180 ja Hirvensalo–Suikkilantie 150–210 miljoonaa euroa. Sorttamäki–Uittamo siltavaihtoehdon hinnaksi arvioitiin 20 miljoonaa euroa.
Toteamus, että kustannuksista tehdyt laskelmat ovat tarkoitushakuisia, ja etteivät tunnelivaihtoehdot voi olla kymmenen kertaa kalliimpia kuin silta, on mielenkiintoinen. Miksi asiaa perusteellisesti virkavastuulla selvittäneet ammattilaiset vääristelisivät kustannusarvioita? Oikeaan mittaluokkaan asiantuntijoidemme arviot ovat kyllä muissa kohteissa osuneet. Tunneliratkaisun ajaminen maaliin asti on sekä liikenteellisesti, poliittisesti että taloudellisesti mahdoton ajatus.
Kirjoittajien esittämät selvitykset riittävän korkeasta sillasta sataman yli tai läppäsillasta, joka päästäisi laivat läpi yöllä, voidaan varmasti unohtaa. Riittävän korkea tarkoittaa ilmeisesti sellaista, jonka alta ruotsinlaivat mahtuvat? Kirjoittajien karttaan piirtämä vaihtoehtoyhteys Viking Linen terminaalin viereen on monessakin suhteessa mielenkiintoinen. Olisiko tarkoitus siirtää satamatoiminnot pois alueelta? Satamassa ollaan juuri suurentamassa Viking Linen lastauskenttää uuttaa suurempaa autolauttaa varten. Ongelmana on myös lisäliikenteen tuominen historiallisesti arvokkaaseen Turun Linnan ympäristöön.
Sorttamäen–Uittamon positiivisia vaikutuksia Hirvensalon liikenneyhteydet selvityksen (25.4.) mukaan ovat mm: eteläkaareen yhdistyminen (mahdollistaa useita reittejä keskustaan ja joukkoliikenteen runkoreitin Uittamo–Kukola), Hirvensalon pohjoispään liikennemääriä vähentävä varareitti Hirvensaloon, uusi kevyenliikenteen reitti Hirvensaloon Uittamon suunnasta ja kustannustehokkuus. Negatiivisia tekijöitä ovat mm. maisemalliset haitat ja liikenteestä aiheutuvan melutason nousu.
Hirvensalolaisena päättäjänä ja perheenisänä olen huolissani nykytilanteesta. Mitä jos ainoalle saarille johtavalle sillalle tapahtuisi jotain, vaikkapa liikenneonnettomuus? Tällöin sillan lyhytaikainenkin liikennekatkos estäisi liikenteen ja myös hälytysajoneuvojen pääsyn saarille.
Tällä hetkellä liikenne toimii pääsääntöisesti vielä kohtuullisesti. Ongelma on suurin aamuruuhkan aikaan. Tällöin liikenne ei kestä pienintäkään häiriötä. Pieni tietyömaa, työmaalle siirtyvä kaivinkone tai vaikkapa venekuljetus saa jo autojonot saarilta venymään kestämättömän pitkiksi.
Mikäli toinen yhteys mantereelle todella halutaan, pitää saarelaisten yhdessä ajaa sellaista vaihtoehtoa, joka on realistista toteuttaa. Päätöksiä silta-asiasta pitää kaavan lopullisen hyväksymisen jälkeen tehdä nopeasti.
Niko Aaltonen
Kaupunginvaltuutettu (kok)
Ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsen Hirvensalo
Vastaa