Siltakeskustelu jatkuu

Silta-aihe herättää vilkasta keskustelua Turun Sanomissa!

 

Hirvensaloon tarvitaan toinen yhteys
 
Ilkka Kari kirjoitti Turun Sanomissa 5.7.2012 otsikolla ”Hirvensaloon ei tarvita toista siltaa”. Kirjoittaja perusteli näkemyksiään mm. sillä että, aamuruuhkat ovat normaalia työmatkaliikennettä ja samalla hän ihmetteli miksi asiaa pitää kiirehtiä.
 
Vastuullisessa päätöksenteossa pitää ennakoida tulevaa, eikä reagoida vasta kun ongelma on kestämätön. Samalla ennakoimisen logiikalla olen puhunut mm. saarten kouluhankkeiden kiirehtimisen puolesta.
 
Saarilla on tälläkin hetkellä käynnissä rakentamista ja saarten asukasmäärä on viime vuosina kasvanut noin 300 henkilöllä vuodessa. Esimerkiksi nyt kesä- heinäkuussa Hirvensalon Friskalaan valmistuvat 30 – 40 yhtiömuotoista rivitalo / paritaloasuntoa ovat tonteilla, jotka kaupunki on luovuttanut vuonna 2005, samalla tavalla rakentamista on käynnissä eri puolilla saaria ja rakennuskelpoisia tontteja odottaa rakentamista tai infran valmistumista ilman yhtään uutta kaavapäätöstä.
 
Jos uutta yhteyttä aletaan puuhaamaan kolmen vuoden päästä ja uuden sillan rakentaminen päätöksineen, valituksineen ja kilpailutuksineen vie aikaa samat kolme vuotta niin tuossa kuudessa vuodessa on asukasmäärä nykyisellä kasvuvauhdilla noussut jo 1800 henkilöllä, joka tarkoittaa helposti vaikkapa 600 – 700 uutta autoa saarten liikenteeseen.
 
Toinen väylä parantaa myös kevyenliikenteen ja joukkoliikenteen kehittämisedellytyksiä tärkeinä liikennemuotoina.
 
Miten pahaksi ongelma halutaan päästää ja miten kauan saaret ovat vain yhden yhteyden varassa?
 
Niko Aaltonen
Kaupunginvaltuutettu (KOK)
Ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsen
Hirvensalo
 
Julkaistu kohteessa Yleistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Uusimmat blogissa