Turku on upea kaupunki, jossa on tällä hetkellä hyvä pöhinä ja toimeliaisuus päällä. Turun pärjääminen ja alkuun päässeen kasvun tukeminen on paljolti meistä itsestämme kiinni. Nyt tarvitaan reipasta vauhtia, määrätietoisuutta ja ennakoitavuutta Turun päätöksentekoon.
Asiat eivät tapahdu itsestään, ne pitää useimmiten laittaa kuntoon kovalla työllä. On helppo sanoa mitä pitäisi tehdä ja mihin lisätä rahaa. Paljon vaikeampaa on luoda kasvua, saada päätöksiä aikaiseksi ja huolehtia laadukkaiden ja monipuolisten palveluiden tuottamisesta turkulaisille.
Onneksi tällä valtuustokaudella on saatu vauhtia mm. kaavoitukseen ja rakentamiseen. Uusia kaavoja on valmistunut hyvään tahtiin ja rakentamista on mukavasti käynnissä mm. Kakolanmäellä, jokirannassa ja Kupittaan alueella.
Turkuun pitää saada uusia asukkaita, työpaikkoja ja investointeja. Vain tällä tavalla varmistetaan kaupungin pysyminen kehityksen mukana. Kehittyvä kaupunki, jonka verotulot kasvavat ja talous on tasapainossa, voi parhaiten huolehtia meille kaikille tärkeistä peruspalveluista.
Erityisasemassa ovat lapsiperheiden palvelut. Muuttoliike lähikuntiin on saatava pysähtymään. Tähän voidaan vaikuttaa mm. hyvällä tonttitarjonnalla ja turvallisilla lähikouluilla.
Opetus ja koulutus ovat kaiken toiminnan perusta ja edellytys sille, että meillä on osaajia myös tulevaisuudessa. Turku on ylivertainen koulutuskaupunki. Ketju alkaa laadukkaasta esiopetuksesta ja päättyy Turun lukuisiin korkeakouluihin. Harva kaupunki Suomessa pystyy tarjoamaan vastaavaa. Olkaamme ylpeitä tästä ketjusta ja huolehtikaamme koulutuksen monipuolisuudesta ja elinvoimasta jatkossakin.
Minun Turkuni on kannustava, välittävä ja kehittyvä kaupunki, jossa on hyvä harrastaa, opiskella, tehdä työtä ja viettää eläkepäiviä. Viihtyisässä kaupungissa on säpinää ja sykettä ja siellä on turvallista elää. Viihtyisä ja siisti kaupunki pitää huolta ympäristöstä, satsaa joukkoliikenteeseen ja kaupunkikuvan vehreyteen.
Olen valmis kovaan työhön oman kotikaupunkini, Turun parhaaksi!
Turussa 29.3.2017
Niko Aaltonen
Vastaa