Sukupuolten välinen palkkaero tradenomien osalta kaventui hieman verrattuna edellisvuoteen. Keskipalkalla mitattuna nais- ja miestradenomien välinen palkkaero on 612 euroa kuussa miesten eduksi. Palkkaeroon vaikuttavat muun muassa erilainen sijoittuminen erilaisiin tehtäviin ja toimialoille. Tradenomiliitto TRALin tutkimuksessa kävi ilmi, että yksi osatekijä palkkaeroihin ovat myös naisten pienemmät palkkapyynnöt.
– Palkkaeron kaventuminen tradenominaisten ja miesten välillä on hyvä uutinen, sillä tradenomien osalta ero on viime vuosina pelkästään kasvanut, sanoo puheenjohtaja Niko Aaltonen. – Mutta on huolestuttavaa, että palkkaerot syntyvät osin jo työnhakuvaiheessa, Aaltonen huomauttaa.
Tutkimuksen mukaan miestradenomit pyytävät keskimäärin 14 prosenttia enemmän palkkaa asematasosta riippumatta ja toteutunut palkkataso on saman suuruinen. Palkkapyynnöt ovat miehillä keskimäärin 433 euroa korkeampia kuin naisten ja toteutunut palkka on keskimäärin 410 euroa suurempi kuin naisilla.
– Kannustamme naistradenomeja hakeutumaan heti uran alkuvaiheessa asiantuntijatehtäviin ja muodostamaan palkkaneuvontamme avulla realistisen palkkapyynnön, sanoo palvelu- ja kehitysjohtaja Tomi Kouva – Jo opiskeluaikana voidaan edistää naisten ura- ja palkkakehitystä kattavalla urasuunnittelulla, johon myös korkeakoulujen kannattaa panostaa, Kouva muistuttaa.
Nais- ja miestradenomien palkkaeroon vaikuttavat monet tekijät, kuten erilainen sijoittuminen eri tehtäviin ja toimialoille. Lisäksi miehet ovat naisia useammin tulospalkkauksen piirissä, millä on merkittävä vaikutus palkkatasoon. Edelleen naisten palkat ovat myös huomattavasti tasaisempia kuin miesten.
– Palkkakartoitusten merkitystä työpaikoilla ei pidä vähätellä ja niihin on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota, Aaltonen muistuttaa. – Myös perhevapaiden nykyistä tasaisempi jakautuminen auttaisi merkittävästi naisten asemaa työmarkkinoilla. Perhevapaisiin liittyvää päätöksentekoa ei voi enää lykätä hamaan tulevaisuuteen ja kannustammekin nykyistä hallitusta paneutumaan asiaan jo tällä hallituskaudella, rohkaisee Aaltonen.
Lisätiedot:
Tradenomiliitto TRAL
Niko Aaltonen, puheenjohtaja
p. 040 512 2836
Tomi Kouva, palvelu- ja kehitysjohtaja
p. 050 321 9589

Vastaa