Turun ammattikorkeakoulun juuret juontuvat yli 200 vuoden takaa. Vuonna 1816 alkoi kätilökoulutus, joka edelleen kuuluu AMK:n osaamispalettiin.
Ammattikorkeakoulu ja sen edeltäjät ovat aina olleet Turun ja koko Varsinais-Suomen alueen merkittävä kehittäjä ja osaamisen varmistaja.
Turun AMK:sta on valmistunut ammattikorkeakoulun olemassaolon aikana kymmeniä tuhansia työelämän osaajia. Tästä joukosta suurin osa on löytänyt töitä alueelta ja he ovat olennainen osa inhimillistä pääomaa, joka vaikuttaa tällä hetkelläkin alueemme positiiviseen kehitykseen.
Me Turun AMK:ssa haluamme rakentaa positiivista, eteenpäin suuntaavaa ja uusia innovaatioita mahdollistavaa Turkua ja Varsinais-Suomea.
Varainhankinta tuli mahdolliseksi nyt ensimmäistä kertaa ammattikorkeakoulusektorille Valtioneuvoston keväisellä päätöksellä. Yliopistothan ovat saaneet jo kaksi kertaa tällaisen mahdollisuuden.
Varainhankinta on aina vastikkeetonta ja meidän amkkilaisten tehtävä on osoittaa alueemme yrityksille, organisaatioille ja kaikille kansalaisille, että panostaminen ammattikorkeakouluun on koko alueen tulevaisuuden menestykselle tärkeä, yhteinen asia.
Turun AMK:n varainhankintakampanjan nimi on Osaamisanti ja siitähän sananmukaisesti toiminnassamme on kyse. Me haluamme olla osaamisen antaja alueella, koko Suomessa ja kansainvälisestikin.
Yhteistyö työelämän organisaatioiden kanssa on erityisen merkittävää, että me AMK:ssa osaamme huomioida työelämän nykytarpeet ja myös yhdessä yritysten kanssa luoda menestyksen puitteet tulevaisuudessa.
Alueellisesti olemme erityisen merkittävä tekniikan osaajien korkeakoulu nykyisessä positiivisessa rakennemuutostilanteessa.
Koska meillä opiskelijat ja henkilökunta ovat jo vuosia tehneet monialaisesti yhteistyötä, niin se on mahdollistanut uusia innovaatioita ja uudenlaista ajattelua kaikilla AMK:n aloilla. Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi terveysteknologiahankkeet ja osaamisen kehittyminen sekä kulttuurimenetelmien käyttö sosiaali- ja terveysalan hankkeissa ja opinnoissa.
Meillä myös tuetaan ja kannustetaan opiskelijoita olemaan aktiivisia työyhteisömme jäseniä. Opiskelijoiden kanssa kehittyy myös AMK:n henkilöstö ja lopputuloksena voi olla uusia, hienoja ratkaisuja niin opintojen kehittämisessä kuin työelämäyhteistyössäkin.
Pedagogisena pohjana kaikelle toiminnallemme on kehittämämme innovaatiopedagogiikka. Se perustuu kokeilulle, tiedon ja osaamisen jakamiselle sekä erilaisten näkökulmien yhdistämiselle.
Innovaatiopedagogiikka tähtää opiskelijoiden ja myös henkilökunnan innovaatiovalmiuksien luomiseen yhdistämällä opetusta, tutkimus- ja kehitystyötä sekä yhteistyötä työelämän toimijoiden kanssa. Innovaatiopedagogiikan menetelmin tapahtunut oppiminen tuottaa ammattitaitoa, joka mahdollistaa työelämän vaatimusten ymmärtämisen jo opiskeluaikana.
Turun AMK kehittää toimintaansa myös uudistamalla toimipisteverkkoaan.
AMK:n pääpaikaksi Turussa tulee muutaman seuraavan vuoden aikana Kupittaan alue. Ruiskadun ja Sepänkadun toimipisteet tyhjenevät amkkilaisista ja toiminta keskittyy ICT-Cityyn, Lemminkäisenkadulle, uudisrakennukseen sekä Medisiina D:hen. Salossa toimintamme siirtyy Ylhäisentieltä Salon IoT Campukselle vuodenvaihteessa.
Yhteisöllisyys tulee varmasti kasvamaan, kun ihmiset kohtaavat luonnollisesti eri yhteyksissä ilman sovittuja palavereita. Tämä edistää myös monialaista kehittämistä ja innovaatioita.
Uudisrakennukseen on tarkoitus luoda myös aktiivisia kohtaamispaikkoja yritys- ja työelämän sekä amkkilaisten välille ja mahdollistaa yhteistyö entistä tiiviimpänä.
Turun ammattikorkeakoulu haluaa olla jatkossakin merkittävä alueen kehittäjä yhteistyössä alueemme yritysten ja työelämän kanssa.
Niko Aaltonen
Turun AMK:n hallituksen pj.
Ilkka Kantola
Turun AMK:n hallituksen varapj.
Vastaa