Turun ratapihan kehittäminen luo kasvua

Turun kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi tiistaina 28.2.2023 Ratapihan asemakaavanmuutos- ja tonttijaonmuutosehdotuksen. Seuraavaksi hanke etenee kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Alueelle on suunnitteilla uusi monipuolinen kaupunginosa, johon on mahdollista sijoittaa monitoimiareena ja elämyskeskus sekä toimistoja, asuntoja ja hotelli. Asemakaavan kokonaisrakennusoikeus on lähes 200 000 k-m2 ja alueelle arvioidaan tulevan noin 1400 uutta asukasta.

 Hanke vahvistaa toteutuessaan myös Turun urheilun ja matkailun vetovoimaa. Areena mahdollistaa Turussa tulevaisuudessa sekä urheilun kansalliset että kansainväliset tapahtumat ja kulttuurin ykkösartistit ja -tapahtumat kuten Uuden Musiikin Kilpailun.

 Nyt jos koskaan on tärkeää huolehtia rakentamiseen ja kaupunkikehitykseen liittyvien hankkeiden sujuvasta etenemisestä. Näin vauhditetaan Turun kaupungin positiivista kehitystä ja kasvua sekä ylläpidetään toimeliaisuutta.

Turun ratapiha-alue on yksi kaupungin luontevista kasvualueista ja sen kehittäminen lisää kaupungin elinvoimaa monella tavalla. Ratapihahanke laittaa liikkeelle satojen miljoonien eurojen edestä yksityisiä investointeja, jotka tuottavat kaupungillemme verotuloja ja työpaikkoja.

Kasvavan vanhenevan väestön aiheuttamat palvelutarpeet lisääntyvät vuosi vuodelta. Selvitäksemme tästä haasteesta on Turun kasvettava niin väkiluvun, yritysten määrän kuin verotulojenkin osalta. Tarvitaan suunnitelmallisia, yksityistä rakentamista palvelevia ja käynnistäviä investointeja, jollainen Ratapihahanke kokonaisuudessaan on.

Kaupunkikehitysvaikutuksiltaan mittavien hankkeiden toteutumisesta ja elinvoimaisen kaupungin rakentamisesta hyötyy jokainen turkulainen. Kaupungin tulee tehdä päätöksiä, jotka mahdollistavat kaupungin kehittymisen.

Sini Häkkinen
Puheenjohtaja, Turun Kokoomus

Niko Aaltonen
Turun Kaupunginhallituksen jäsen, kok

Julkaistu kohteessa Yleistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Uusimmat blogissa