Viime hetken tunnelmia

Minulta on viime päivinä kysytty monta kertaa, että jännittääkö! Ja tosiaan, kyllä jännittää, niin omasta, Kokoomuksen kuin monen tutun ehdokkaana olevan huipputyypin puolesta. Töitä on Turun eteen tehty eri luottamushenkilörooleissa lähes 30 vuotta. Toiminta alkoi Turun nuorisolautakunnan jäsenyydestä vuonna 1996 ja on jatkunut siitä eteenpäin.

Tällä hetkellä vien kehittyvän ja menestyvän kotikaupunkini asioita eteenpäin mm. kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa. Yhtiöpuolella olen saanut toimia upean Turun ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtajana. Varhan osalta olen pelastus- ja ensihoitopalvelulautakunnan jäsen.

Tahdon jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia tukijoitani! Työnne ja apunne vetää nöyräksi ja velvoittaa!

Nyt pitää painaa vielä loppuun asti, mitään ei ole vielä voitettu ja ratkaisu tapahtuu niin Kokoomuksen kuin itsenikin osalta vasta sunnuntaina! Alla kolme kohtaa, joilla voit auttaa:

💙 Käy äänestämässä sunnuntaina ja suosittele minua myös kavereillesi, puolisolle, naapurille…

💙 Kirjoita minusta lyhyt suosittelupätkä johonkin some-kanavaan. Ohessa esimerkkinä kaverini ennakkoäänestyksen aikana julkaisema kirjoitus: ”Kävin tänään antamassa ääneni kuntavaaleissa 374 ja aluevaaleissa 2246. Äänestin ystävääni Nikoa, joka on kokenut, ahkera ja positiivisella asenteella varustettu ehdokas ja hyvä tyyppi – suosittelen!”

💙 Tue kampanjaa taloudellisesti, tuella voimme vielä lisätä nopeasti somenäkyvyyttä eri kanavissa: https://donation.securycast.com/kokoomus-aluevaalit?aid=A1108

Näin toimien hoidamme homman kotiin seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Loppukiriterveisin!

-Niko

Julkaistu kohteessa Yleistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Uusimmat blogissa