Turun Sanomissa ollut ehdotukseni sidonnaisuuksien julkistamisesta Turun nettisivuilla!
Sidonnaisuudet nettiin
Turun Sanomat kirjoitti 22.7.2012 valtuutettujen sidonnaisuuksien julkistamisesta.
Jutussa kuvattu Vantaan malli, jossa valtuutetut voivat halutessaan laittaa taloudelliset ja yhteiskunnalliset kytköksensä kaupungin nettisivuille on hyvä alku. Esimerkiksi Turun nettisivuilla on jo luottamushenkilöiden yhteystietokortit, joissa kerrotaan nimen ja yhteystietojen lisäksi luottamustehtävät kaupungin omassa organisaatiossa. Tähän samaan kohtaan voitaisiin helposti lisätä yhtenä tietokenttänä myös valtuutettujen yhteiskunnalliset ja taloudelliset sidonnaisuudet. Todennäköisesti suurin osa luottamushenkilöistä ilmoittaisi vapaaehtoisesti sidonnaisuutensa ja ne jotka eivät tätä tee antavat kyllä vahvan viestin äänestäjille.
Päättäjien sidonnaisuuksien julkistaminen lisää päätöksenteon avoimuutta ja kuntalaisten luottamusta päättäjiin! Lisäksi kuntalaiset saavat samalla tietoa myös kaikista niistä yleishyödyllisistä ja arvostetuista järjestöistä, joissa päättäjät ovat mukana.
Niko Aaltonen
Kaupunginvaltuutettu (kok)
Turku
Vastaa