21.4.2012 Kokouksia ja huomionosoituksia

Lauantaina oli Tradenomiliiton hallitus ja valtuusto.

Valtuuston kokouksessa AKAVAn PJ Sture Fjäder piti ajankohtaiskatsauksen ja jakoi kolmelle liittomme aktiiville AKAVAn pronssiset ansiomerkit. Allekirjoittaneen lisäksi merkin saivat valtuuston PJ Annemari Kivelä ja hallituksen 1.VPJ Tiina Rytky.

Lauantain tiedote:

 

Ammattikorkeakoulut eivät kehity juustohöylämallilla
 
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti maaliskuun lopussa ammattikorkeakoulujen aloituspaikkamäärät vuodelle 2013. Aloituspaikkoja karsittiin kaikilta koulutusaloilta yhteensä 2000 kappaletta, jotka eivät kohdistuneet tradenomikoulutukseen ollenkaan.
 
– Ammattikorkeakoulusektorin kehittäminen ja kilpailukyvyn turvaaminen vaatiisuuria rakenteellisia toimia, eivätkä sieltä täältä tehdyt pienet leikkaukset johda hyvään lopputulokseen, sanoo Tradenomiliitto TRAL ry:n puheenjohtaja Niko Aaltonen. - Liian varovainen lähestyminen pitkittää entuudestaan vaikeaa tilannetta ja tästä syystä ammattikorkeakoulu-uudistuksen toteuttamista tulee kiirehtiä, jatkaa Aaltonen.
 
Hallitusohjelmaan kirjatun uudistuksen keskiössä on rahoitusmallin uudistaminen, jota kautta voidaan ratkaista monta ongelmakohtaa ammattikorkeakoulusektorilla. Nykymalli kannustaa opiskelijamäärien kasvattamiseen, kun painopisteen tulisi olla valmistuneiden määrässä sekä valmistuneiden laadullisessa työllistymisessä.

TRAL on edellyttänyt jo vuosia tradenomikoulutuksen aloituspaikkojen merkittävää leikkaamista. Viidessätoista vuodessa tradenomit ovat kivunneetkorkeakoulutettujen työttömyystilastoissa kolmannelle sijalle ja edelleen koulutustaan vastaamattomissa tehtävissä on noin kolmannes tradenomeista.

– Tämä yhtälö ei ole yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavaa, huomauttaa valtuuston puheenjohtaja Annemari Kivelä. – Joudumme pettyneinä toteamaan, etteiviestiämme ole otettu vuoden 2013 aloituspaikkoja kohdennettaessa vakavasti, Kivelä jatkaa.

– Parasta yhteiskuntavastuuta päättäjiltä tulevaisuuden osaajia kohtaan on tehdä koulutuksen ennakointi ja kohdentaminen realistisesti, muistuttaa Aaltonen.  

 
Ammattikorkeakoulujen omalla aktiivisuudella uudistustyössä on merkittävä rooli. TRAL kannustaakin ammattikorkeakouluja kriittisesti tarkastelemaan omaa toimintaansa ja miettimään, millä keinoin oman AMK:n profiloitumista voisi edistää. Suomen kilpailukyky on jatkossakin riippuvainen korkeasta osaamisesta, jonka tuottajina ammattikorkeakoulut ovat edelläkävijöitä.


Lisätiedot:
Tradenomiliitto TRAL ry
Niko Aaltonen, puheenjohtaja
p. 040 – 512 2836

Julkaistu kohteessa Yleistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Uusimmat blogissa