Ratapihan kaupunkikehitys tukee Turun kasvua ja elinvoimaa

Turun kaupunginvaltuusto päätti 13.6.2022 Turun kaupungin, VR-Yhtymän ja Turun Ratapihan Kehitys Oy:n välisen Turun ratapiha-aluetta koskevaa kumppanuussopimuksen jatkamisesta 30.6.2023 saakka.

Pitkään valmisteltu ratapihahanke mahdollistaa monipuolisen tapahtumakeskittymän, elämyksellisyyttä tukevia palveluita sekä asuin- ja toimistorakentamista – kokonaan uuden elämän Ratapihan alueelle. Hanke myös tukee monella tavalla Turun kaupunkistrategiaa.

Ratapihalle ollaan kaavoittamassa lähes 200 000 kerrosalaneliön verran rakennusoikeutta. Areenan, elämyskeskuksen ja hotellitilojen lisäksi alueelle on rakentumassa asuinkerrostaloja.

Kumppanuussopimuksen jatko on hyvä asia. Turun ratapiha-alue on yksi kaupungin kasvualueista ja sen keskustan läheinen sijainti tukee vahvasti keskustan elinvoimaa. Turku tarvitsee kokonaisvaltaista kaupunkikehittämistä, jolla pysytään tulevaisuudessakin vahvalla kasvu-uralla.

Ratapiha-alueen kehitys tukee myös vahvasti tunnin junan toteutumista ja lähijunaliikenteen käynnistymistä.

Ratapiha-alueen kehitys tukee myös vahvasti tunnin junan toteutumista ja lähijunaliikenteen käynnistymistä. Tämä tekee Turusta saavutettavan erityisesti pääkaupunkiseudulta mutta myös kansainvälisesti.

Ratapihan keskeisin uudisrakennus olisi areena. Turun kaupunginvaltuusto teki periaatepäätöksen osallistumisesta areenan hankeyhtiöön 15.6.2020. Hankkeella on merkittäviä elvyttäviä vaikutuksia.

Kaupungin 30 miljoonan euron sijoitus Areena-yhtiöön laittaa liikkeelle varovaisesti arvioiden yli 600 miljoonan euron yksityisen sijoituksen. Hankkeen työllistävät ja verotulovaikutukset ovat huomattavat. Hankkeen on arvioitu työllistävän rakennusaikana jopa 3 100 henkilötyövuotta ja luovan pysyvästi 1 500 työpaikkaa.

Kaupunkikehitysvaikutuksiltaan mittavan kaavakokonaisuuden ja siihen kytkeytyvän hankkeen toteutumisesta hyötyy jokainen turkulainen ja siksi hankkeen eteneminen on tärkeää.

Erityisesti pitkän pandemia-ajan johdosta Turun on edistettävä voimakkaasti sellaista kaupunkikehitystä, joka luo kasvua ja synnyttää työpaikkoja sekä lisää elämyksellisyyttä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä.

SINI HÄKKINEN
Turun Kokoomuksen puheenjohtaja

NIKO AALTONEN
Turun Kokoomuksen varapuheenjohtaja

Julkaistu kohteessa Yleistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Uusimmat blogissa